
Meistä
Thermo Care Oy on tuonut vesipuhdistusjärjestelmiä Suomeen jo lähes 20 vuoden ajan, joten uskollamme väittää olevamme alan asiantuntijoita. Myynti, huolto sekä asiakaspalvelu on Kuopiossa, mutta edustajiamme löydät ympäri Suomen.
Alku
Vuonna 1987 Bechalanin veljet aloittivat uransa jälleenmyymällä korkealaatuisia pölynimureita suoramyyntitekniikalla Ottawassa, kanadassa. Yhtiö kasvoi räjähdysmäisesti veljesten päättäväisyyden ja vaivannäon myötä, joka myöhemmin laajenikin 13 eri myymälään.


R-1 Sarja
Vuonna 2004 Librex päätti tuoda markkinoille idean pölypussittomasta imurista kehittyneemmällä, tehokkaammalla ja houkuttelevamman näköisellä tuotteella, jonka myötä uuden Ritello puhdistusjärjestelmän kehitystyö aloitetiin Münchenissä, Saksassa. Ritellosta tuli ensimmäinen puhdistusjärjestelmä värikkäällä LED näytöllä, joka antoi käyttäjänsä siivota neljällä eri nopeudella.
Ritellon synty
Vuonna 2007 koitti aika julkistaa täysin uudistettu Ritello. Sen tyylikäs, virtaviivainen ulkoasu sekä aiempaa puolta tehokkaampi moottori, Librex muutti mille kodinpuhdistusjärjestelmä näyttää ja tuntuu integroimalla näytön, neljä nopeutta ja automaattisen johdon kelauksen. Näin Ritello ei ainoastaan kehittynyt, vaan siitä tuli myös käyttäjäystävällinen.


Lisää edistysaskelia
Vuonna 2012 Librex mullisti sähköiset harjat ja esitteli ensimmäisen kaksitoimisen mattotampparin, jolla pystyi keräämään niin märkää kuin kuivaakin likaa. Jatkuva menestys johti myynnin kasvamiseen maailmanlaajuisesti 40 maahan vuonna 2014, perustamalla myynti- ja huoltopisteitä palvelemaan asiakkaitaan.
R2 sarja – Renessanssi edition
Vuonna 2015 Librex esitteli R2 sarjansa, täysin uuden Ritellon sukupolven. Perusteellisen valmistelun, tutkimustyön ja kehittelyn lopputulos tarjosi uusia ominaisuuksia ja innovaatioita jotka olivat poikkeuksellisia kodinpuhdistusalalla. Ritellon renessanssi edition oli yhdistelmä Sveitsiläistä ja Saksalaista käsityötaitoa, poikkeuksellista insinöörityötä joka taas kerran teki Ritellosta kehittyneimmän kodinpuhdistusjärjestelmän.


2020 – Premium Edition
Jatkuvasti kirkkaampaan tulevaisuuteen kehittyvä, päivitetty Premium Edition julkaistiin maailman markkinoille 2020. Tämä päivitetty versio R2 sarjasta läpikävi merkittäviä teknillisiä muutoksia aiempiin versioihin verrattuna, sekä huomattavia edistysaskelia verrattuna kilpailijoiden tuotteisiin.
